Maailman Voittajan lauantaita hallitsivat suomenlapinkoirat
Maailman Voittaja -tapahtuman toisena päivänä Messukeskuksessa on nähty muun muassa terrierejä, pystykorvia, ajokoiria ja vinttikoiria. Yhteensä lauantaina on arvosteltu 8 151 koiraa. Eniten on arvosteltu suomenlapinkoiria, joita ilmoitettiin näyttelyyn 526.
Kotimaisten rotujen edustajien valtava määrä Maailman Voittaja -näyttelyssä on herättänyt kansainvälisen median huomion ja kunnioituksen. Suomenlapinkoirien lisäksi mukana on ollut runsas määrä myös muita kotimaisia rotuja: lapinporokoiria 234, suomenpystykorvia 165, suomenajokoiria 161 ja karjalankarhukoiria 103 koiraa.
Koiranäyttelyjen lisäksi lauantaina on päässyt seuraamaan mielenkiintoisia esityksiä eri koiraharrastuslajeista. Vielä sunnuntainakin Messukeskuksessa voi nähdä näytöksiä esimerkiksi agilitystä, rally-tokosta, koirafrisbeestä ja flyballista. Tapahtumassa esitellään myös kotimaisia rotuja ja hyötykoiria.
Lisäksi sunnuntaina kannattaa käydä kuuntelemassa eläinkouluttaja Tommy Wirénin luento ”Hienosti hihnassa” ja eläinlääkäri Mirja Kaimion luento koirien allergiasta.
Maailman Voittaja -viikonlopun sää on ollut aurinkoinen ja helteinen. Kennelliitto haluaa muistuttaa, että koiria ei saa jättää kuumiin autoihin. Järjestyksenvalvojat kiertävät Messukeskuksen parkkihalleja ja tekevät ilmoituksen autoihin jätetyistä koirista. Auton ikkuna rikotaan viranomaisten toimesta, jos auton omistajaan ei saada yhteyttä.